Skip to content

Vaakasateet ovat yleistyneet ja lisääntyvät edelleen ilmastonmuutoksen edetessä. Ne aiheuttavat julkisivuille ylimääräistä säärasitusta. Ilmiö on nähtävissä etenkin rannikkoseuduilla. Kun vaakasade pieksää julkisivua, pääsee vesi tunkeutumaan rakenteisiin vauriokohdista. Talvien lauhtuessa pakkaset tulevat ja menevät nopealla syklillä, jolloin rakenteisiin päässyt vesi vuoroin jäätyy ja vuoroin sulaa. Vaakasade aiheuttaa siis paitsi kosteusvahinkoja, myös muita vaurioita.

Ovatko sateet muuttuneet?

Vaakasateiden yleistyminen on huomattu myös työmailla. Ennen sateet tulivat ylhäältä alas, nykyään vaakasuorassa. ”Sateetkaan eivät ole niin kuin ennen!” -huudahdus on kuultu monen valvojan ja rakennusmestarin suusta. Pystysuora eli ns. normaali sade kohdistuu kattoihin ja terasseihin. Vaakasuorana satava vesi sen sijaan löytää tiensä julkisivujen vauriokohtiin tekemään tuhojaan. Vaurioituneet saumat ja muut rakenteet onkin syytä korjata heti, kun ne huomataan.

Mystisiä vesivuotoja ja uusia käytäntöjä

Aina ei kuitenkaan saumojen uusiminen auta. Vaakasateet ja kapillaari-ilmiö aiheuttavat nimittäin välillä hyvinkin mystisiä vesivuotoja. Kun vesi pääsee tunkeutumaan rakenteen sisään, voi se kulkeutua kauas alkuperäisestä vuotokohdasta. Saatetaan tarvita tarkkoja tutkimuksia, jotta vuotokohta saadaan selville. Vesi voi päästä rakenteisiin esimerkiksi myrskypeltien puutteiden, liian lyhyiden räystäiden tai katolla olevien ilmanvaihtokoneiden sähköläpivientien takia. Myös ikkunan vesipellin alta saattaa vuotaa. ”Tapana on ollut saumata ikkuna kolmelta reunalta. Vesipelti on suojannut alareunaa. Nykyään on vaakasateiden takia tarpeen saumata myös alareuna”, kertoo Saumaston toimitusjohtaja Markku Häkli.

Pyydä tarjous tai kysy saumojen kuntoarvioinnista!

Talvi on tuloillaan, ja nyt on hyvä aika kartoittaa saumojen kunto ja tilata ensi kevään saumausurakat.

info@saumasto.fi tai 050 562 5978

 

Back To Top