Helsingin Kaarelaan rakentuu parhaillaan CLT-puurakenteinen päiväkoti ja koulu. Saumasto tekee kohteeseen kaikki saumaustyöt. Puurakennus on saumauksen osalta hieman tavanomaisesta poikkeava kohde, sillä julkisivusaumauksia on huomattavasti vähemmän. Sisäpuolen saumaukset ovat kuitenkin samanlaisia kuin elementtitaloissakin.
Saumaustyöt alkoivat elokuussa 2022. Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin ulkoseiniä vasten olevien runkorakenteiden saumaukset. Ne valmistuivat lokakuussa, jonka jälkeen saumaustöissä oli pieni tauko. Vuodenvaihteen jälkeen saumaukset jälleen jatkuivat. Parhaillaan työn alla ovat lasi- ja puuväliseinien saumat. Saumaston osalta kohteessa tulee valmista viimeistään kesällä.
Osoitteessa Kaarelan raitti 1 sijaitseva uudiskohde sisältää ensimmäisen ja toisen luokka-asteen opetustilat sekä päiväkodin ja esikoulun. Rakennus valmistuu vuoden 2023 aikana ja siellä aloittaa 210 lasta päiväkodissa ja esikoulussa sekä 120 lasta perusopetuksessa. Pääurakoitsijana kohteessa toimii Saumaston pitkäaikainen yhteistyökumppani Rakennus- ja insinööritoimisto Tricon Oy.