Skip to content

Uusintasaumauskausi pärähti käyntiin huhtikuun puolivälissä, kun Saumasto aloitti työt kahdessa kohteessa. Toinen näistä kohteista on tämän hetken isoin käynnissä oleva uusintasaumaustyömaa. Saumattavaa siellä riittää lähes 5 kilometrin verran ja valmista pitäisi olla juhannukseen mennessä.

Herttoniemessä sijaitseva As Oy Helsingin Sorsavuorenkatu 7 on vuonna 1999 valmistunut viiden rakennuksen kokonaisuus, jossa uusitaan nyt saumat ensimmäistä kertaa. Yhtiöön kuuluu kolme kerrostaloa, rivitalo sekä paritalo. Kerroksia taloissa on kahdesta kuuteen ja huoneistoja yhteensä 76 kappaletta. Saumasto uusii yhtiön kaikki julkisivujen elementti- ja ikkunasaumat sekä lasittamattomien avoparvekkeiden saumat.

Työmaana kohde on aika tavanomainen, mutta muutamia haasteitakin löytyy. Tontilla on kallioita ja rajallisia kulkuteitä, joten henkilönostimilla ei pääse joka paikkaan. Osa töistä tehdään siksi riipputelineillä, mikä toki sekin on tuttu työväline Saumaston ammattilaisille. Eri tasoilla olevat katot hieman hankaloittavat kelkan käyttöä, mutta eivät kuitenkaan tuota suuria vaikeuksia. Turvalliset konstit keksitään näissäkin tapauksissa.

Asukkaiden elämään urakka ei juuri vaikuta, sillä töitä tehdään vain ulkopuolella muutamaa avoparveketta lukuun ottamatta. Nostinten takia kulkua toki joudutaan hieman rajaamaan, mutta muuten asukkaiden ei tarvitse saumaustyötä ottaa huomioon omassa arjessaan.

Saumaustyön tilasi asuntoyhtiön isännöitsijä. Hän oli hyvissä ajoin liikkeellä, sillä tarjouspyyntö kilahti Saumaston sähköpostiin lokakuun alussa 2022. Tarjous lähti muutamaa viikkoa myöhemmin ja tilaus tehtiin vielä ennen vuoden vaihtumista. Virallisesti sopimus urakasta solmittiin tammikuun alussa. Näin asiakas pääsi valitsemaan urakan aloituksen heti kauden alkuun ja työkin on valmis juhannukseen mennessä.

Back To Top